Ylipaino altistaa raudanpuutteelle

Tutkimuksissa on havaittu, että raudanpuutteella ja ylipainolla on yhteys, joka ei johdu vain ravinnon rautapitoisuudesta!

Ylipaino on siis itsenäinen syy raudanpuutteen kehittymiselle!

RAUDANPUUTE JOHTUU RASVAKUDOKSESTA

Rasvakudos erittää tulehduksenvälittäjäaineita.

Mitä enemmän rasvakudosta, sitä enemmän erittyy näitä tulehduksenvälittäjäaineita, jotka saavat kehon reagoimaan niihin.

Ylipainon yhteydessä puhutaankin hiljaisesta tulehduksesta. Se ei tunnu kuin flunssa, mutta aiheuttaa samankaltaisia toiminnanmuutoksia kehossa.

Myös raudan aineenvaihdunta häiriintyy tässä matala-asteisessa tulehduksessa.

Mitä enemmän rasvakudos erittää tulehduksen välittäjäaineita, sitä enemmän elimistö kärsii raudan käyttöhäiriöstä.

Tämä johtuu siitä, että tulehduksen välittäjäaineet saavat maksan erittämään hepsidiini-hormonia, joka estää

  • raudan imeytymistä suoliston pintasoluista.

  • raudan kierrättämisen vanhoista, kuolleista, punasoluista uusien punasolujen tarpeisiin.

Tästä voi seurata se, että pelkkä ylipaino voi johtaa raudanpuutteeseen ja raudanpuuteanemiaan.

Mitä vähemmän rasvakudosta, sitä paremmin elimistö toimii.

C-VITAMIINI EI AUTA YHTÄ HYVIN KUIN HOIKILLA

Lisäksi tutkimuksissa on havaittu, että c-vitamiinin raudan imeytymistä tehostava vaikutus on ylipainoisilla vain puolet siitä, mitä normaalipainoisilla.

C-vitamiinia suositellaan rautapitoisten ruokien kanssa samaan aikaan otettavaksi, koska se tehostaa raudan imeytymistä.

C-vitamiini muun muassa kumoaa raudan imeytymistä estävien fytaattien (esim. täysjyväviljoissa) vaikutusta.

YLIPAINOISILLA SAATTAA OLLA KORKEAMPI FERRITIINI KUIN HOIKILLA, VAIKKA RAUDANPUUTE OLISI YHTÄ HANKALA

Ylipainoisilla olen havainnut huomattavasti hankalampia raudanpuutteen oireita korkeammilla ferriitiniarvoilla kuin hoikilla. Hoikalle ihmiselle normaali ja hyvä ferritiiniarvo, voikin kuvastaa ylipainoisella vielä selvää raudanpuutetta.

Vastaus vetämättömyyteen ja energian puutteeseen voi siis piillä raudanpuutteessa, mutta se voi olla hyvin vaikea huomata.

Tässä vaiheessa kannattaa kerrata raudanpuutteen oireet kirjoituksesta ”Raudanpuutteen oireet aikuisella”.

Ylipaino nimittäin altistaa usealla tapaa raudanpuutteelle, mutta juuri ylipainon takia varastorauta-arvot voivat näyttää VIRHEELLISESTI hyviltä. Uskomatonta, eikö?

Ferritiini on varsin huono mittari ylipainoisen raudanpuutteessa, sillä se näyttää valheellisen korkeita lukemia.

Tämä johtuu juuri tuosta yllämainitsemastani hepsidiinihormonin sekoittavasta toiminnasta.

Toisin sanoen rasvakudoksen tulehdus aiheuttaa raudankäyttöhäiriötä. Tämä näkyy verikokeissa siinä, että ferritiiniarvo on normaali tai korkea, mutta veren rautapitoisuus on pieni, samoin kuin veren raudankuljetusproteiinin rautakyllästeisyysaste.

Olotilassa raudankäyttöhäiriö näkyy siten, että henkilöllä on kaikki raudanpuutteen oireet, koska hän on raudanpuutteinen. Tämmöisestä tilanteesta käytetään nimitystä funktionaalinen raudanpuute. Eli rautaa on elimistössä, mutta se on ”nalkissa”, eikä elimistö pysty käyttämään sitä hyväkseen omiin toimintoihinsa!

RASVAMAKSA

Toinen tärkeä seikka, joka ylipainoisilla voi nostaa ferritiiniarvoja virheellisesti on maksan rasvoittuminen. Kun maksa-arvot nousevat, nousee ferriitiiniarvokin, ilman että rautaa olisi yhtään sen enempää elimistössä. Täytyy muistaa, että ferritiinimittaus laboratoriosta on hyvin altis elimistön häiriötilanteille.

Ferritiini on siis niin sanottu akuutin faasin proteiini, joka on hyvin herkkä nousemaan erilaisissa tiloissa, tavallisesti tulehdusten yhteydessä. Hieman samaan tapaan kuin tulehdusarvo. Näin on myös monissa maksasairauksissa ja pitkäaikaisissa tulehdustiloissa.

Mikä tähän on ratkaisuksi?

– Pitkässä juoksussa rasvakudoksen vähentäminen.

Mitä vähemmän rasvakudosta, sen vähemmän tulehduksen välittäjäaineita häiritsemässä raudan hyväksikäyttöä.

HYVÄT UUTISET

Tutkimuksissa on havaittu, että rautatasapaino parani niillä henkilöillä, jotka pudottivat painoa. Eli samalla ferritiinitasolla, veressä kiertävä rautamäärä lisääntyi merkkinä raudan käytön tehostumisesta elimistössä.

Mikäli painoa onnistuu pudottamaan ja rautavarastot aktivoituvat elimistön hyväksi, myös väsyneisyys ja lihasten palautumisongelmat vähenevät.

Tämä edesauttaa laihdutusta energiatasojen noustessa ja fyysisen aktiivisuuden lisääntyessä.

Kun paino putoaa, niin keho kuin mieli voi paremmin. Ainakin mitä tulee raudankäyttöön ja sen aiheuttamiin oireisiin.

Toisaalta täytyy muistaa, että tässäkään ei ole oikotietä onneen, sillä lihavuusleikkauksen jälkeen raudan imeytyminen on yleensä huomattavasti huonompaa, joka sekin voi itsessään johtaa raudanpuutteeseen.

Tällaisen leikkauksen jälkeen voi ollakin tarvetta huomattavasti isommille rauta-annoksille kuin mitä yleiset päivittäiset saantisuositukset ohjeistavat.

Oma rautatasapaino onkin hyvä olla selvillä jo ennen leikkausta.

MITÄ TÄSTÄ OPIMME?

Mikäli oireet sopivat raudanpuutteeseen, voi se todellakin olla sitä, vaikka hemoglobiini ja ferritiini olisivat normaalit.

Ylipaino aiheuttaa myös paljon negatiivisia vaikutuksia koko kehomme toimintaan, joista kaikista emme varmasti olekaan vielä selvillä.

En voi kuin jatkaa taistelua omien ”vauvakilojen” (mikä ihana tekosyy) kanssa kamppailua ja motivoida itseäni, että myös raudan näkökulmasta elimistöni voi paremmin, kun sillä ei ole ylimääräistä painolastia!

Ilona Ritola,

Lääkäri,

Lääkäriasema Medipudas Oy

Lähteitä:

Ana C Cepeda-Lopez, Alida Melse-Boonstra et al; In overweight and obese women, dietary iron absorption is reduced and the enhancement of iron absorption by ascorbic acid is one-half that in normal-weight women, The American Journal of Clinical Nutrition, Volume 102, Issue 6, 1 December 2015, Pages 1389–1397

Aigner, Elmar et al. “Obesity as an emerging risk factor for iron deficiency”Nutrients vol. 6,9 3587-600. 11 Sep. 2014, 

Cheng, Hoi Lun et al. “Iron, hepcidin and inflammatory status of young healthy overweight and obese women in Australia” PloS one vol. 8,7 e68675. 4 Jul. 2013, 

Zhao, L. et al: (2015) Obesity and iron deficiency: a quantitative meta‐analysis. Obes Rev, 16: 1081–1093.