Visio paremmasta tulevaisuudesta lähimmäisille

Jo 10 vuotta minulla on ollut visio tehdä lääketieteen kautta jotakin, jolla on merkitystä. Mitä useammalle ihmiselle sen parempi. Mitä enemmän voin auttaa sen parempi.

TUSKAA TÄYTYY LIEVITTÄÄ, MYÖS TOISTEN

Miksi? Ehkä en halua olla turha. Ehkä haluan valjastaa tietotaitoni ja kokemukseni muidenkin hyödyksi.

Ajatus ei kumpua niinkään siitä, että haluaisin olla mitenkään merkittävä henkilö, varsinkaan tittelin kipeä en ole koskaan ollut!

Ennemminkin ajattelen, että meillä jokaisella elämä on joskus todella raskasta. Ja jos minulla on jokin tieto, miten se elämä voi olla vähän paremmin siedettävää, miksi en jakaisi sitä! Ehkä olen hieman sellainen curling- lääkäri. Haluan silottaa kanssaeläjien tietä tällä rankalla elämän taipaleella.

Tiedän miltä kipu tuntuu. Olen kokenut kipua ja olen toivonut että raajani amputoitaisiin ennemmin kuin kokisin yhtään enempää kipua.

Tiedän miltä tuntuu henkinen kipu. Olen kokenut henkistä kärsimystä, kun itsetuntoni on romutettu kertatoisensa jälkeen monienkin vuosien tsemppaamisen jälkeen. Toivoen, että hirvi hyppäisi tielle, että pääsisin henkisistä kärsimyksistäni. Oli aika, kun luulin sen olevan normaalia. Ja tuli aika, kun ymmärsin miten väärässä olin.

VISIO PAREMMASTA MAAILMASTA

Jos voin edes pienellä tiedon murulla auttaa ketä tahansa ihmistä, joka on epätoivoinen, sairas tai onneton, niin teen sen. Se on työtäni, jota rakastan.

Kun kerroin äidilleni aloittavani blogin kirjoittamisen hän pohti, onko se järkevää, sillä jos paljastaisin kaikki salaisuuteni, niin minultahan loppuisi asiakkaat!

Vastasin, että sittenhän olen onnistunut tehtävässäni! Ja jos asiakas luottaa minuun yhdessä asiassa, saattaisi hän luottaa minuun toisessakin asiassa!

Ja mikä olisi sen mahtavampaa, kuin että ihmiset eivät koskaan enää sairastaisi ja tarvitsisi lääkäriä!

Silloin minä tekisin jotain muuta, kirjoittaisin kirjoja tai pyörittäisin pientä Bed & Breakfast -retriittiä kotieläinpihallamme! Ei tällainen puuhakas nainen toimettomana pitkään olisi! Auttaa voi monella tavalla.

YHTEISET HAAVEET SIELUNKUMPPANIN KANSSA

Miehelläni oli ollut visio, jo kauan ennen minun tapaamista siitä, kuinka hän haluaisi perustaa oman klinikan, jossa voisi auttaa ihmisiä.

Hänellä on vielä suurempi sydän kuin minulla.

Jos minun sydän on nyrkin kokoinen, hänen sydän on suurempi ja voimakkaampi kuin Thorin vasara (hän on ikuinen pikkupoika ja katsonut kaikki Avengers elokuvat Netflixistä).

Hän on sanonut, että hänellä on valtavan suuri sydän, joka on etsinyt kohdetta johon rakkautensa antaa. Mutta mitä enemmän on rakastettavaa, sitä suurempi on sydänkin. Ja se jatkaa kasvamistaan.

Kyllästyimme niin julkisen, kuin yksityisen terveydenhuollon tapaan ohjata toimiamme. Siihen, miten käskyt tulivat ylemmältä taholta ja asiat piti tehdä tietyllä tavalla, vaikkakin ne olisivat kustannustehottomia tai epäeettisiä.

Kyllästyimme siihen, miten korkeasti koulutettujen ihmisten ammattitaitoa ja osaamista ei hyödynnetty.

Sairaanhoitajia ja lääkäreitä kohdeltiin kuin tunteettomia robotteja, joiden pitäisi suoriutua päivän aikana juuri tietystä määrästä potilaita tilastojen vuoksi, siitäkin huolimatta minkälaista apua potilaat tarvitsivat. Viiden nuhapotilaan hoitaminen vie yleensä vähemmän aikaa, kuin yhden potilaan, joka on juuri kohdannut elämänsä pahimman kriisin esimerkiksi avioeron, tai läheisen menehtymisen muodossa. En suostunut enää siihen, että ihmiselämä on vain yksi luku päivän potilasmäärässä.  

OMA TUPA, OMA LUPA.

Perustimme oman yrityksen keskelle korpea. Paikkaan, jota rakastamme yli kaiken. Paikkaan, jossa mieheni suku on vuosisatoja uurastanut henkensä ja terveytensä uhalla eteenpäin. Uhraten oman hyvinvointinsa päivästä toiseen vain ruokapalkalla.

Vuosien oravanpyörässä juoksemisen jälkeen hengähdimme hetken vain todetaksemme, että nyt on aika antaa muille. Aika auttaa muita. Tehdä sitä mitä olemme aina halunneet tehdä. Olla yhdessä joka päivä ja toteuttaa unelmiamme ja visiotamme.

Aina emme itsekään jaksa, mutta apua odottavat asiakkaamme ovat suurin motivaattorimme. Meidän vastaanotoillamme itketään ja nauretaan. Silloinkin, kun puhutaan vakavista asioista.

Eräänkin kerran sydäntäni lämmitti se, kun minulle aiemmin tuntematon potilas kertoi vastaanoton aluksi, että hän halusi juuri minut lääkärikseni. Hän perusteli, että olin välittänyt sosiaalisen median kautta sellaisen kuvan itsestäni, että hän uskaltaisi kertoa minulle koko tarinansa.

Tunsin onnistuneeni yhdessä isoimmista tavoitteistani! Siinä, että minulle uskalletaan kertoa kipeimmätkin asiat. Kun tiedän koko tarinan, hahmotan kokonaistilanteen riittävän hyvin ja hoito voidaan optimoida juuri jokaisen elämäntyyliin sopivaksi.  

MIKSI RAUDANPUUTE?

Aloitin siis kirjoittamaan blogia auttaakseni muita. Jo alusta oli selvää, että lääkärin entisaikainen auktoriteetti on jo kuollut ajatus ja minun on perusteltava kirjoitukseni. Tieteelliset tutkimukset ovat niistä yksi esimerkki, vaikka nekin vilisevät virhelähteitä, joita kirjoituksista ei voisi edes päätellä.

Mihin siis voisi luottaa? Voiko mihinkään?

Ei välttämättä, mutta meidän on tehtävä päätöksiä parhaalla mahdollisella tiedolla ja kokemuksella, jota sovelletaan aiemmin oppimaamme ja uuteen tietoon.

Opiskelen jatkuvasti lisää, luen tutkimuksia ja tapoja tutkia. Olen skeptinen, mutta optimisti. Tuleen ei voi jäädä makaamaan, silloin haavoittuu tai kuolee varmasti. On mentävä eteenpäin omaksuen nopeasti valtava määrä tietoa, suhtautuen siihen kriittisesti, mutta poimien olennainen. On oltava valmis muuttamaan mielipiteensä. Oltava ihminen.

Mietin, että mistä aiheesta minä tiedän riittävästi kirjoittaakseni siitä. Nopeasti se hahmottui; Tiedän raudanpuutteesta!

TIEDÄN MILTÄ RAUDANPUUTE TUNTUU

Tiedän miltä tuntuu, kun tienpätkällä avautuu suora ja mietin, että ihan hetkeksi vain suljen väsymyksen uuvuttamana silmäni ja avaan ne sitten suoran toisessa päässä.

Tiedän miltä tuntuu, kun kahvitauko vihdoin koittaa ja voin sulkea silmäni vain muutamaksi sekunniksi.

Tiedän, miltä tuntuu nukahtaa tietokoneen ääreen töissä.

Tiedän miltä tuntuu kun ei jaksa nostaa käsiään pestääkseen hiuksia suihkussa.

Tiedän miltä tuntuu päättää aloittaa uusi terveellisempi, tehokkaampi elämä, vain todetakseen, että 100 metrin hiihtolenkin jälkeen pohkeista on hävinnyt tunto ja muukin kroppa on seuraavan viikon kuin junan alle jäänyt.

Tiedän miltä tuntuu olla niin väsynyt, että kun lopulta pääsee lääkäriin, ei osaakaan muuta kuin itkeä.

LIIAN PALJON SURULLISIA KOHTAAMISIA

Tuntuu pahalta, kuinka potilaat kertovat siitä kun ovat lähestyneet lääkäriä ja heille on vastatattu ivallisesti, että ”muoti-ilmiönkö takia sinäkin tulit?”.

Tuntuu pahalta potilaan puolesta, joka kertoo, että hänellä on ollut mukanaan pitkä lista oireita, mutta lääkäri onkin ilmoittanut, että hänen ei tarvitse niitä kuulla, koska hän on jo päättänyt hoidosta etukäteen.

Lääkäri on jatkanut, että  on hoitanut vuosikymmeniä hänenlaisiaan ja kaikki johtuu vain siitä, että potilas vaatii liikaa itseltään ja muilta.

Tuntuu pahalta kun kymmenet ellei sadat potilaat ovat kertoneet, kuinka heidän oireitaan mitätöidään ja sanotaan kaikkien oireiden johtuvan pikkulapsiarjesta, siitä huolimatta, vaikka nuorin lapsin olisikin jo kymmenenvuotias.

Tai kuinka oireiden väitetään johtuvan alkavista vaihdevuosista, vaikka ikää on vielä alle neljäkymmentä.

Se on surullista. Näin ei kuuluisi olla. Olen äärimmäisen pahoillani heidän puolestaan. Kenenkään ei pitäisi joutua siihen tilanteeseen, missä hän viimeisin voimin raahautuu hakemaan apua ja hänen oireensa mitätöidään.

Heidän tunteensa mitätöidään.

Heille kerrotaan miten pitäisi syödä tai urheilla, vaikka ovat jo kokeilleet kaiken sen. Miten käsketään mennä ulkoilemaan, kun naama on vitivalkoinen. Miten käsketään syömään ruisleipää, vaikka on syönyt verilettuja joka päivä kohentaakseen voimiaan. Miten käsketään nukkumaan enemmän, vaikka nukkuu jo 12 tuntia päivässä.

Liian paljon kuulen tätä.

AINA LÖYTYY JOTAIN HYVÄÄKIN

Mutta jos ei jotain huonoa, niin jotain hyvääkin. Joskus potilaani kertovatkin, että heidän terveyskeskuslääkärinsä onkin perehtynyt heidän sairauteensa ja on luvannut jatkotutkimukset julkiselle puolella! Toinen potilaani saattaa kertoa, että hän on tavannut aivan ihanan lääkärin, joka kuuntelee häntä!

Kuunteleminen, välittäminen, huolenpito.

Mutta ymmärrän niitäkin, jotka eivät kuuntele. Tavallaan.

Raudanpuutetta voi olla hyvin vaikea ymmärtää, jos sitä ei ole itse kokenut. Näin on hyvin monen asian ja sairauden kanssa.

Kirjoitan siis siitä, minkä tunnen läpikotaisin ja juurtajaksain.

Tiedän, miltä potilaistani tuntuu ja haluan, että he saavat niin hyvän avun kuin mahdollista ja oppivat hoitamaan itseään tämän asian osalta loppuelämänsä ajan, jotta heidän ei tarvitsisi siitä kärsiä enää koskaan.

LOPUKSI

Ainainen uppoutuminen tieteellisin julkaisuihin hankaloittaa omien ajatusten jäsentämistä paperille ja kirjoittamisen luovuutta. En ole varma, mitä oikeastaan haluan tällä kirjoituksella viestiä, kuin sen, että olen varma, että hyvä kiertää. Kun saan jollekin ihmiselle jotakin hyvää aikaiseksi, hän vie sen eteenpäin seuraavalle.

Me yhdessä teemme maailmasta paremman paikan elää kaikille ihmisille. Suurella sydämellä!

Ilona Ritola,

lääkäri ja lääketieteellinen johtaja, lääkäriasema Medipudas Oy